Ensimmäisestä työpäivästä

Muistan vielä kuin eilisen kun kesän 2011 alussa aloitin työni osastonsihteerinä Vaasan keskussairaalassa. Ensimmäinen päivä oli sellainen kuin ensimmäiset työpäivät yleensä uudessa paikassa – melko kaoottinen! Uutta tietoa tuli tuutin täydeltä joka suunnasta enemmän kuin ehti omaksumaan. Saatattekin varmasti uskoa kun kerron, että sen työpäivän jälkeen olo oli aika epätoivoinen, mihin olinkaan pääni pistänyt! Sitten koitti toinen työpäivä ja se olikin vähäsen helpompi, vaikka uuden tiedon tulvan loppumisesta ei ollut tietoakaan. Kolmas päivä oli sitten taas vielä vähäsen vielä helpompi ja lopulta sitä ei sitten ollutkaan enää niin paniikissa ja huomasi, että kyllähän tässä pärjätään! Pärjäämistä helpotti hyvät koneelle kirjoitetut muistiinpanot ja ennen kaikkea kysyminen auttavaisilta työkavereilta. Ja kysyminen uudestaan ja vielä kerran uudestaan. Sitä tajusi, että ei kaikkea tarvinnutkaan heti tietää ja muistaa, sillä apua sai aina kun sitä tarvitsi. Nyt yli vuotta myöhemmin työt tietenkin sujuvat jo rutiinilla. Käytössäni on edelleen päivittyvät muistiinpanot ja kysymisen taito. Vielä tänä päivänäkin tulee vastaan uutta opittavaa ja ihmeteltävää. Mutta ei se mitään, ei kysyvä tieltä eksy :)

Ystävällisin terveisin
Katja Saari, osastonsihteeri

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s