”Pure korvaan mua, en elä ilman sua…”

Ei sillä, että haluaisin jonkun pureskelevan korviani, mutta tämä biisi pyörii päässä. Kerron teille nyt miksi :)
Työnantajana keskussairaala satsaa siihen ettemme pelkästään makoilisi sohvalla tv:n ääressä kaikkea sitä aikaa mikä meille jää käytettäväksi työnteon ja nukkumisen välimaastoon. Kahtena päivänä viikossa meillä on mahdollisuus osallistua työnantajan kustantamaan  jumppaan ja zumbaan. Itse olen yrittänyt roikkua mukana molempina päivinä suhteellisen säännöllisesti. Joskus vain Piia pitää tiistaina niin raskaan jumpan, ettei kroppa enää taivu keskiviikkona Satun zumbatunnille vaikka mieli sinne halajaisikin :)

Olen aktivoitunut osallistumaan tykyjumppiin vasta tänä syksynä. Ensimmäisellä zumbatunnilla sanoin työkaverilleni, että mun kyllä pitäs mennä johku ”zumba for dummies” -kurssille. Tuntui, että olin kuin ö aapisen laidalla eikä jalat menneet ollenkaan sinne suuntaan mihin järki niitä yritti käskyttää. Muutaman kerran tuskailin, mutta en luovuttanut. Sitten, kerta kerran jälkeen onkin aina tajunnut jostain kappaleesta jonkun sellaisen kohdan minkä askeleita ei ennen ole osannut vaikka on miten yrittänyt. Siinä kokee onnistumisen tunnetta! Parasta on kuitenkin se, että tunnin jälkeen on hikimärkä ja huomaa että keskittyi tunnin verran niin täydellisesti siihen miten jalat ja kädet pitäisi mennä missäkin kappaleessa, että on unohtanut täysin kaiken muun. On saanut katkaistua päästään hetkeksi sen automaattiajatusten pyörittämän rahisevan c-kasettinauhan :)

Pienoisena miinuksena on se, että yleensä aina joku biisi jää sitten pyörimään päähän. Viime keskiviikosta lähtien päässä on soinut tämä otsikossa lainaamani Meiju Suvaksen kappale. Älkää siis ottako henkilökohtaisesti jos kuljen pitkin sairaala-aluetta hyräillen että: ”Pure korvaan mua, en elä ilman sua, sä ainut oot jonka tiedän saavan mun vain taivaisiin..” :)

Haluankin kiittää superhyviä jumppavetäjiämme, työnantajaa tästä panostuksesta työhyvinvointiin sekä  myös  jumppakavereitani siitä tsempistä jota toisillemme annamme! Tuntuu mukavalta jos jonakin kertana jää pois, ja seuraavalla kerralla toiset toteaa ”sä et ollukaan viime kerralla”, eli ei meillä lasketa… :D

 Ystävällisin terveisin,

Paula Granbacka

profiilikuva

 

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s