Takana ja edessä hullu vuosi?

Parikymmentä vuotta sitten kuningatar Elisabeth kuvasi taakse jäänyttä vuotta ilmaisulla ”annus horribilis”, kun kuninkaallisella perheellä kaikki tuntui menevän ihan poskelleen ja uusia vastoinkäymisiä ilmaantui ennen kuin entisistäkään oli ehditty selvitä.

Tapahtumien tempo tuntuu meillä Suomessakin koko ajan vain kiihtyvän. Aikaisempien vuosikymmenten seesteinen aika on muuttunut nykyiseksi yhä ”hullummaksi”: epävarmaksi, tempoilevaksi ja ennakoimattomaksi.  Sama on heijastunut myös sairaalamaailmaan. Kulunut vuosi onkin ollut vaiherikas: Karttoja Suomen tulevista kunnista ja sairaaloista on piirrelty todella lahjakkaasti. Ja sairaanhoitopiirit kuulemma lakkautetaankin lähivuosina. Tämäkin on sikäli ”hullu” juttu, että nehän saavat valtiovallalta koko ajan yhä uusia tehtäviä. Hallitus järjesti meille Erva-vaihdosta Tampereelta Turkuun myös melkoisen hullunmyllyn, kun saimme odotella jo kesäkuulle luvattua päätöstä lähes vuodenvaihteeseen saakka. On ollut sähkökatkosta, tulipaloa ja kosteusongelmaa. Klinikkavalmiitakin on piisannut. Lääkäreistä on ollut kroonista vajetta. Valvira on uhannut jonojen vuoksi meitä sakoilla – kuten puolta Suomen muistakin sairaaloista. Ensihoidon siirtyessä vuodenvaihteessa sairaanhoitopiirin hallintaan on ambulanssien sijoituspaikoista ja kustannuksista kiistelty ja valitettu.

Kaikesta on kuitenkin selvitty: Henkilökunta on toiminut todella mallikkaasti sähkökatkojen aikana ja katkojen syyt on selvitetty. Turvallisuutta on sairaalassa muutenkin monin tavoin järjestelmällisesti parannettu ja potilasturvallisuudessa olemme Suomessa muutaman edelläkävijän joukossa. Kosteusongelmia on aktiivisesti selvitetty ja mahdollisuuksien mukaan korjattu yhteisymmärryksessä henkilökunnan kanssa.  Monet näistä ovat valitettavasti sellaisia, että joudutaan erilaisiin tilapäisratkaisuihin pysyviä suunniteltaessa. Ja tuoreen Kivimäki-tutkimuksen mukaan henkilökuntamme työhyvinvointi on viime vuosina entisestään kohentunut ja on nyt parempaa kuin muissa sairaaloissa keskimäärin. Ervakin lopulta vaihtuu viikon päästä ja muutos tapahtuu hallitusti, ilman äkkijyrkkiä muutoksia potilasliikenteessä. Lääkäripula on koko ajan hitaasti lievittymässä. Pitkällä tähtäimellä saamme tilanteen paremmaksi myös ottamalla yhä enemmän Turun lääkiksen kandeja meille hajautettuun opetukseen ja täten tehostamalla lääkärien rekrytointia. Potilasjonomme ovat koko ajan lyhentyneet ja hoitotakuun ylitykset ovat vähentyneet kolmannekseen vuoden takaisesta. Jonotilanteemme onkin selvästi parempi kuin sairaaloilla keskimäärin. Vuoden kuluttua valmistuu uusi Y-rakennus, jossa aloittaa mm. meidän ja perusterveydenhuollon yhteinen päivystys, mikä tarjoaa monenlaisia toiminnan kehittämismahdollisuuksia. Sairaanhoitopiirien lakkauttaminenkaan ei kuulemma ole enää niin varmaa. Ja väliäkö siitä, mikä kyltti sairaalan edessä on, kunhan potilaitten ja väestömme tarvitsema täyden palvelun sairaala säilyy!

Vaikka ympäröivä maailma siis on ilmeisen pysyvästi muuttunut yhä ”hullummaksi”, olemme selvinneet tästä vuodesta ja selviämme tulevistakin oman aktiivisuutemme ja kehitystyömme avulla. Siinä tarvitsemme koko henkilökuntamme panosta. Kysymme myös yhä aktiivisemmin ja innovatiivisemmin potilaittemme ja väestömme mielipiteitä ja kehittämisehdotuksia. Tämä Facebook- ja bloggausaktiivisuuskin on yksi pieni osa lisääntyvää ja monipuolistuvaa yhteydenpitoamme alueen asukkaisiin. Kehitämme sairaalaa määrätietoisesti, jotta potilaamme ja asiakkaamme kokisivat olevansa logomme mukaan hyvässä hoidossa ja hyvissä käsissä.

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta!

Auvo Rauhala

johtajaylilääkäri

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s