Auta kesää, syö lunta…

… on lause jota viljellään Facebookissa ahkerasti näinä aikoina. Siinä on homma joka ei heti lopu =) Ei taida meidän talvikaan noin muutenkaan ihan heti loppua, vaikka on jo vahvasti kevään merkkejä sfääreissä. On valoisampaa, on lämpimänpää, on liukkaampaa, on märempää. Aamulla saa luistella töihin, ja töistä saa uida kotiin. Ihmiset alkavat hymyillä ja höpisevät paljon vilkkaammin kuin talvipimeellä. Jutut on myös positiivisempia, eikä niin paljon valitusvirsiä lauleskella. Näinä aikona on aina juttunaihetta kuin voi ihastella tai voivotella säätä. Siitä puheen ollen, niin alkoi taas satamaan lunta…

Äsken oli auringonpaistetta ja nyt on taas lumisadetta. Näin se vaihtelee. Ja pienen ihmisen mieli menee sään mukana, varsinkin näin keväänä. Kyllä pitää myöntää että mua myös rupeen vähän äksyttämään, kuin olin suunnitellut kahvituokion kototerassilla kuin töistä pääsen kotiin. Nyt pahasti näyttää siltä, että joudun kolaamaan lunta idyllisen kahvittelun sijaan. Semmoinen tekee vähän möröksi.

Etten viljele synkää mörkömieltäni ympärillenin sen enempää, yritän ajatella positiivisia ajatuksia. Asiakaspalvelu sujuu mukavemmin kuin on positiivinen mieli, eikä… just tuo mörkö… joka yrittää ottaa vallan minusta juuri nyt. Jos ajattelen sitä ilmaista raikasta liikuntaa mitä saan kuin kolalla riehun pihalla. Eikä tarvitse tuhlata rahoja kuntosaliin. Koirat on myös hyvin onnellisia lumentulosta, vaikka minä en ole vielä vakuuttunut sen hyödystä. Jos ajattelen ensi viikon talvilomaa, sitten rupeen jo vähän hymyilyttämään, ja jaksan todella iloisella mielellä palvella asiakkaita. Asiahan on näin että mulla on TALVIloma. Kyllähän silloin lunta pitää olla. Suksia en omista, vaikka latu menee melkeen keittiöikkunan edestä. Mutta lumiriehaa voi viettää koirien kanssa. Lumiukon rakentamiseen tuskin koskaan on liian vanha, ja semmoisia mielihaluja kuin on ilmeentynyt mulle pari kertaa tänä talvena, niin nyt ne voisi toteuttaa ja piristää vähän pihapiiriä =)

Näin se meni, se mielen kääntäminen ja olen taas mukavempi ihminen =)  Se nyt ei ollut niin vaikeeta, ku olen aina sitä mieltä että säässä ei koskaan ole mitään vikaa, vain vaatteissa. Pukeudu sään mukaisesti, niin hymy ei hyydy. Rakastan joka vuodenaikaa mitä meillä on. Rakastan paukkupakkasta ja kesähelteitä. Rakastan seurata luontoa kuin se herää keväällä ja menee syksyllä nukkumaan. Värivaihtelua mikä jokainen vuodenaika tuo mukanaan. Jos oikeen ajattelee, niin kyllähän tämä on aika ihmeellistä, tämä suomen luonto ja sen rytmi. Ja arvatkaa mitä… mua naurattaa…. ihan silkasta onnesta naurattaa. Saan elää tämän, tuntea ja rakastaa.  Jos en olisi puhelinvaihteessa töissä, melkeen voisin halata seuraavaa asiakasta. Mutta voin empatialla tehdä sen ihan luurinkin välityksellä. Välittää, kuunnella ja auttaa…

 

Talviterveisin melkeen lomalla olevalta Carinalta

carina_jarvinen

 

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s