Onko näyttöä?

Lääkäreitä kritisoidaan ajoittain siitä, että he suhtautuvat torjuvasti erilaisiin ns. vaihtoehtoisiin hoitoihin. Tämä on aika tulenarka aihepiiri, josta monilla ihmisillä on vahvoja mielipiteitä ja vaatimuksia suuntaan tai toiseen. Lääkärien torjuva asenne vaihtoehtohoitoihin saatetaan kokea loukkaavaksi ja oppimestarimaiseksi.

Terveydenhuoltolaissa säädetään, että terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön. Lääkärinvalassa lääkäri vannoo, että käyttää työssään vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä ja että tutkimuksia ja hoitoja suositellessaan ottaa tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.

Vala ja Suomen laki jättävät siis aika vähän pelivaraa: toiminnan on perustuttava tieteelliseen näyttöön.

Lääketieteen viime vuosikymmenten historia on pääasiassa tieteellisten läpimurtojen kavalkadia. Myös vakavia epäonnistumisia on sattunut, siitä esimerkkinä vaikkapa talidomidin vammauttamat sikiöt tai sikainfluenssarokotteen aiheuttamat narkolepsiatapaukset. Lääketieteessä pyritään joka tapauksessa tekemään kaikki ratkaisut perustuen senhetkiseen parhaaseen tieteelliseen näyttöön tehosta ja haittavaikutuksista. Näyttö on harvoin 0 % tai 100 %, minkä vuoksi näytön vahvuuskin pyritään luokittelemaan tarkemmin. Ja mitä vähäpätöisemmästä vaivasta on kyse, sitä vähemmän riskejä voidaan hoidossa ottaa. Jos potilas taas ilman hoitoa varmuudella menehtyisi, voidaan tietenkin hoidossa ottaa suuriakin riskejä. Näistä hoitoratkaisuistahan kuuluu mahdollisuuksien mukaan sopia yhteisymmärryksessä potilaan kanssa.

Lääketehtaat tutkivat paljon itse ja tukevat muiden tekemää tutkimustyötä. Ihmisillä on aika negatiivinen käsitys lääketehtaiden toiminnasta. Tähän on menneinä vuosikymmeninä ollut selviä perusteitakin: Firmat saattoivat ehkä julkaista vain ne tutkimukset, joissa tulos on ollut omalle lääkkeelle edullinen, muut tulokset firmat saattoivat kokonaan pimittää. Firmat saattoivat myös runsaskätisillä korvauksillaan tutkimustyöstä tai luennoinnista johtaa jotkut lääkärit kiitollisuudenvelan tunteeseen niin, että näiden lääkärien kannanottojen tasapuolisuus saattoi vaarantua. Eettiset ohjeet ja määräykset ovat kuitenkin kiristyneet koko ajan. Esim. kaikki tutkimukset pitää nykyään jo aloitusvaiheessa rekisteröidä netissä oleviin tietokantoihin, jolloin tuloksia ei pääse enää pimittämään. Tutkimusartikkeleissa julkaistaan nykyään lisäksi aina tutkijoiden sidonnaisuudet. On sekä lääkärien että potilaiden edun mukaista, että yhteiskunta tiukasti valvoo ja säätää lääketeollisuuden tutkimus- ym. toimintaa, ettei esim. synny epäilyjä siitä, että olisi olemassa jokin lääketeollisuuden ja lääkärien välinen salaliitto.

On tietenkin täysin jokaisen aikuisen ihmisen oma asia, käyttääkö tieteelliseen näyttöön perustuvia hoitoja vai muunlaisia hoitoja, jotka perustuvat erilaisiin uskomuksiin, kansanperinteeseen, filosofisiin oppirakennelmiin – tai omiin tai jonkun toisen aikaisempiin hyviin kokemuksiin. Lääkärin ei tietenkään pidä kritisoida tai moittia potilasta näiden hoitomuotojen käyttämisestä. Lääkärin kannalta ongelmia syntyykin lähinnä parissa tilanteessa: Potilas voi joskus jättää tärkeät lääkkeet (esim. syöpälääkkeet tai insuliinin) kokonaan ottamatta hoitaessaan tautiaan luontaislääkkeillä. Eräillä luontaislääkkeillä, kuten esim. mäkikuismalla, voi  myös olla yhteisvaikutuksia potilaan käyttämien muiden lääkkeiden kanssa.

Ajoittain on tilanteita, joissa kokeneen erikoislääkärinkin voi olla vaikea ratkaista, miten potilaan hoidossa olisi parasta menetellä, kun taudin oireisto esimerkiksi on hyvin epätyypillistä. Sairaudethan eivät lue oppikirjoja. Tällöin lääkäri voi kysyä mielipidettä kollegalta kasvokkain tai puhelimitse tai etsiä tieteellisiä tutkimustuloksia suurista lääketieteellisistä tietokannoista. Tavallinen netin terveystietohan on valtaosin epäluotettavaa ja harhaanjohtavaa. Elävässä elämässä tulee lääkärin eteen myös tilanteita, joissa ratkaisun joutuu tekemään hyvinkin niukan, mutta silti senhetkisen parhaan tiedon valossa. Kun tietoa myöhemmin sitten saadaan lisää, saatetaankin alkuvaiheen linjauksia joutua tarkentamaan tai jopa kokonaan muuttamaan ilman, että missään vaiheessa olisi menetelty väärin. Julkisuudessa on esitetty, että potilaan tukena pitäisi tällaisissa tilanteissa olla jokin tukiryhmä, joka vaatisi potilaalle tiettyjä tutkimuksia tai hoitoa. Tässä tilanteessa tarvitaan kuitenkin parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi maksimaalisesti asiantuntemusta – ei maksimaalisesti painostusta. Valistunut, tautiinsa hyvin perehtynyt potilas voi tietää taudistaan paljon enemmän kuin esim. kyseiseen sairauteen vain niukasti perehtynyt jonkin toisen erikoisalan lääkäri. Yleensä saavutetaan kuitenkin paras tulos silloin, kun kyseiseen sairauteen  perehtynyt lääkäri lääketieteen ja potilas oman itsensä ja oireittensa asiantuntijana  aidosti keskustelevat keskenään – silloin kun potilas tilansa perusteella itse siihen kykenee.

ystävällisin terveisin

Auvo Rauhala

johtajaylilääkäri

auvo_rauhala

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s