Zen ja ihmisiksi olemisen taito

OK, myönnettäköön nöyrästi heti kärkeen: laadin blogiini sisäänheitto-otsikon tunnetun kirjasarjan mukaan. Tässä blogissa ei kuitenkaan käsitellä tippaakaan zeniläistä mietiskelyfilosofiaa. Mutta sitäkin enemmän ihmisiksi olemista sairaalassa! :)

Kuulen ja luen työssäni jos jonkinlaista valitusta työntekijöiden käytöksestä: käyttäydytään töykeästi työtoveria kohtaan tai huudetaan tälle, ei tervehditä. Tai käyttäydytään töykeästi, epäkunnioittavasti tai ihmisarvoa loukkaavasti potilasta kohtaan, ei tervehditä, ei esittäydytä. Ei kohdella yksilöllisesti, ei kuunnella eikä huomioida hänen mielipiteitään. Ei huolehdita potilaan intimiteettisuojasta. Kun saa tietoonsa tällaisia valituksia, pitää tietenkin aina muistaa, että meille on kerrottu  vain yhden osapuolen versio. Jos asia on sitä luokkaa, että sitä pitää lähteä selvittämään, täytyy tasapuolisuuden nimissä tietenkin saada myös muilta osapuolilta kommentit. Nämä versiot poikkeavat usein toisistaan jyrkästikin. Ja kun ei itse ole ollut kärpäsenä katossa, jää lopullinen totuus useimmiten pimentoon.

Kun sairaalassa on töissä 2500 henkilöä ja poliklinikkakäyntejä ja hoitopäiviä on yhteensä vuodessa yli 300000, mahtuu siihen joukkoon valtava määrä mitä erilaisimpia kohtaamisia vaihtelevine henkilökemioineen. Mahtavan loistavista täysin katastrofaalisiin. Ihmisten sosiaaliset taidot ja halu käyttää niitä vaihtelevat huomattavasti ja kiire, huolestuneisuus tai muu stressi eivät ole omiaan toisten hyvää huomioimista ainakaan parantamaan. Kun esim. meillä potilastyytyväisyys on kyselyissä noin 3,5-3,75 asteikolla, jossa maksimi on 4, on selvää, että valtaosa henkilökunnasta käyttäytyy potilaitamme kohtaan moitteettomasti – tai erinomaisesti. Australialaisen tutkimuksen mukaan esim. lääkärikuntaan kohdistuvista valituksista puolet kohdistuu vain 3 %:iin heistä ja vastaava pitänee käytösongelmissa paikkansa myös muiden ammattiryhmien kohdalla. Ongelmallista tilanne saattaa olla etenkin silloin, kun tuohon 3 %:iin kuuluva on avainosaaja alalla, jossa heistä on kova pula.

Mistä huono käytös johtuu ja mitä sille voisi tehdä? Kuten jo tuli esille, osa ihmisistä on sosiaalisesti tumpeloita tai omaavat ultralyhyen pinnan. Käyttäytymisen laatu ei tunnu korreloivan mitenkään esim. älykkyyteen tai koulusivistyksen määrään. Henkilökunnalla kiire ja potilailla huoli, epätietoisuus ja ahdistus voivat lisätä ongelmia kohtaamistilanteissa. Henkilökunta voi myös turtua potilaille ainutkertaisiin ja järkyttäviin tapahtumiin, kohdatessaan sellaista päivittäin. Tai jotkut voivat olla liiankin taipuvaisia käyttäytymään ”vallantäyteisesti” sellaisia potilaita kohtaan, jotka ovat sairautensa vuoksi regredioituneita.

Oma tai läheisen sairastuminen voikin avata silmät. Saman voi tehdä myös hyvä kirja tai elokuva – tai esim. alla linkkinä oleva video, joka kannattaa ehdottomasti katsoa (vaikka siinä onkin amerikkalaista siirappia mukana), kun sinulla on 4 minuuttia aikaa:

http://www.youtube.com/watch?v=cDDWvj_q-o8

Voimme myös kaikki toimia hyvänä esimerkkinä muille. Asiaan puuttuminen suoraan voi työkavereista tuntua hankalalta, kun pitäisi puhua sellaisesta asiasta, mikä kaikkien olisi pitänyt oppia jo lapsuudessa kotona tai päiväkodissa: toisen hiekkakakkuja EI rikota ja hiekkaa EI heitetä silmille! Ja kuten tavataan sanoa, eihän töissä toista ihmistä tarvitse rakastaa. Riittää, että käyttäytyy asiallisesti ja professionaalisesti.

Potilas voi syystä kokea olevansa heikommassa asemassa eikä uskalla valittaa, vaikka olisi aihettakin. Toisaalta taas vaitiolovelvollisuuden sitoma henkilökunta on heikoilla, jos potilas tai omaiset alkavat retostella jotakin asiaa lehdistössä. Lait ja asetukset lähtevät siitä, että potilas on heikompi osapuoli, jonka oikeuksista pitää säätää lailla ja niiden toteutumista valvoa viranomaisten toimesta. Tämä on peruslähtökohtana tietenkin ihan oikea. On toisaalta tabu, että asiakas on aina oikeassa. Yhteiskunnassa itsekkyys ja röyhkeys vaikuttavat yleisesti lisääntyvän. Samat ihmiset, jotka haukkuvat koulussa opettajan ja vaativat lapselleen erivapauksia, haukkuvat kaupassa myyjän ja ravintolassa tarjoilijan, tuskin ovat ihmisiksi myöskään sairaalassa potilaina tai omaisina ja suostuvat rettelöimättä ja erivapauksia vaatimatta odottamaan vuoroaan tutkimus- ja hoitojonossa. Vaikka tämäkin tabu onkin siis pakko murtaa, ei se lainkaan kumoa sitä, että ehdoton valtaosa sekä potilaista ja henkilökunnasta käyttäytyy hyvin ja asianmukaisesti. Ja toimintaamme emme pystyisi edes kunnolla kehittämään, ellemme saisi potilailtamme kuulla, milloin ja miten asiat välillä ovat menneet pieleen. Potilaillamme on siihen siis oikeus ja meillä siihen valvonnassamme ja kehittämistyössämme tarve.

Mitä siis voimme tehdä? Meidän pitää yhteisestä sopimuksesta lakata hyväksymästä huonoa, epäasiallista ja töykeää käytöstä ja suojella heikommassa asemassa olevaa. Ja toimia itse hyvänä esimerkkinä. Siis tervehditään, kiitetään, esittäydytään, huomioidaan toiset, ohjataan, annetaan palautetta. Ollaan siis ihmisiksi.

ystävällisin terveisin

Auvo Rauhala

johtajaylilääkäri

auvo_rauhala

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s