Ilta, jolloin katastrofi oli lähellä

palonsammuttajat

On ilta teho-osastolla 19. kesäkuuta 2013. Tunnelma on rauhallinen, vaikka osaston kolme potilasta onkin kytkettynä hengityslaitteeseen ja kahdella potilaalla on meneillään hemodiafiltraatiohoito. Riina, päivystävä lääkäri, valmistautuu lähtemään siltä illalta kotiin. Riinan lisäksi osastolla on sillä hetkellä yhdeksän työntekijää.

Saara, yksi osaston sairaanhoitajista, huomaa yhtäkkiä, että yksi osaston huoneista on täynnä mustaa ja myrkyllistä muovinkäryä. Huone, jossa huuhtelulaite on alkanut savuta, on tyhjä, mutta tulipalo ei ole kaukana. Saara ilmoittaa tilanteesta nopeasti Riinalle ja muille osastolla työskenteleville ja soittaa tekniseen päivystykseen. Riina soittaa samaan aikaan hätäkeskukseen ja aloittaa potilaiden evakuoimisen. Toinen sairaanhoitaja Riikka soittaa päivystyspoliklinikalle ja pyytää apua. Sitten tapahtumat etenevät vauhdilla.

– Teimme työtä todella hyvässä tiimihengessä, sanoo vastaava sairaanhoitaja Johanna jälkikäteen. Toimimme vaistomaisesti mutta samalla työskentelimme yhdessä Riinan johdolla.

Niina nappaa seinältä sammuttimen kuullessaan Saaran huutavan, että huoneessa palaa. Niina poistaa sammuttimesta sokan ja ehtii ajatella tuleekohan tästä kauhea sotku ennen kuin tyhjentää sammuttimen sisällön päin palavaa laitetta savun täyttämässä huoneessa.

Ambulanssi saapuu paikalle ja Solveig, välinehuoltaja, osoittaa ambulanssimiehille paloletkun, jolla he sitten suihkuttavat huoneeseen vettä.

Samalla, kun paloa sammutetaan, muut työntekijät evakuoivat potilaita ja omaisia osastolta. Yksi hemodiafiltraatiohoidossa ollut potilas on ehditty irrottaa laitteesta ennen kuin palokunta ilmoittaa tilanteen olevan hallinnassa ja että potilaiden evakuointi voidaan keskeyttää.

Ambulanssimiehet mittaavat Niinan hiilimonoksiditason. Hän on hengittänyt savua sammuttaessaan paloa ja saa sen vuoksi happihoitoa.

Arkipäivän sankarit palkittiin

Kaikki tehohoidon osastolla 19. kesäkuuta työskennelleet olivat osallistuneet turvallisuuskoulutukseen, jota sairaala on järjestänyt yhdessä SPEK:in kanssa vuodesta 2006. Joka vuosi koulutuksen läpikäy noin tuhat henkilökunnan edustajaa.

– Tässä kävi hyvin, mikä osoittaa, että toimintatavoilla, harjoittelulla ja kriisitilanteissa toimimisen opettelulla on todellakin väliä. Myös tällä tavalla sairaala voi pelastaa henkiä, sanoo hallintojohtaja Olle Gull palkitsemistilaisuuden yhteydessä; tulipalon kehittymisen keskeyttäneet työntekijät palkittiin panoksestaan 5. syyskuuta 2013.

Myös Reijo Malkamäki, SPEK:in aluejohtaja, muistuttaa osallistumisen tärkeydestä:

– Aikaa on vain muutamia minuutteja. Henkilökunta teki juuri niin kuin heille oli opetettu. Jos ennen palokunnan tuloa ei toimita, voi käydä huonosti.

Vakuutusyhtiö LähiTapiolakin halusi kiittää ja palkita työntekijät panoksestaan iltana, jolloin olisi voinut käydä hullusti.

– Sairaalassa henkilökunta on työskennellyt hyvin ja päämäärätietoisesti onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi. Tuona iltana henkilövahingoilta vältyttiin, kiitos esimerkillisellä tavalla toimineen henkilökunnan, sanoo Jarno Puutio, joka edusti palkitsemistilaisuudessa vakuutusyhtiötä.

Simon Ventus, viestintasunnittelija

Simon Ventus

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s