Valokeilassa: KLOTSAPOLI

KLOTSAPIINI = LEPONEX

Klotsapiini, neurolepteihin kuuluva lääkeaine tunnetaan Suomessa tutummin nimellä Leponex. Jo 1970-luvulla kehitetty klotsapiini on varsin kasvavissa määrin vallannut itselleen tilaa psykiatrisessa lääkehoidossa. Skitsofrenian hoidossa on saatu hyviä tuloksia kun muista psykoosilääkkeistä ei ole saatu tarpeeksi vastetta.

 Pillerit

Klotsapiinihoito tai tuttavammin Leponex- hoito voi aiheuttaa muutoksia käyttäjän veriarvoihin. Potilailta on otettava verikoe ennen hoidon aloittamista ja säännöllisesti koko hoidon ajan. Aloitusvaiheessa TVK (täydellinen verenkuva) otetaan 18. viikon ajan kerran viikossa, tämän jälkeen veriarvoja seurataan kerran kuussa. Harvassa paikassa ihminen saa tällaisen ilmaisen terveydenseurannan, mutta Leponex-lääkkeen käytön kautta näin vain on.

MATKALLA VERIARVOJEN MAAILMASSA

Vaasan keskussairaalan psykiatrian yksikön C- rakennuksen pohjakerroksessa toimii uusituissa tiloissaan Klotsapoli, monille asiakkailleen tutummin Leponex-poli. Klotsapoli on ollut toiminnassa jo 90-luvun alkupuolelta lähtien, entiset tilat sijaitsivat psykiatrian poliklinikan yhteydessä. Klotsapolilla työskentelee 2 sairaanhoitajaa joista Caroline Pyhäjärvi on ollut klotsapolilla jo 6 vuoden ajan. Nyt uuden työparinsa, syyskuussa 2013 aloittaneen sairaanhoitaja Ulrika Lassuksen myötä toimintaa on saatu tehostettua ja sitä on myös jatkossa tarkoitus kehittää. Kehitystä onkin luvassa, niinhän on tällä hetkellä koko psykiatrialla.

 Ulrika & Caroline

MANIC MONDAY

Maanantain ollessa Huutoniemen sairaalan laboratorion vilkkain päivä, koska tällöin juuri Leponex lääkitystä käyttävät asiakkaat useimmiten käyvät otattamassa veriarvonsa, tarkoittaa se myös työntäytteistä päivää klotsapolilla. Klotsapolin asiakkaina on lähemmäs 150 henkilöä Vaasan sairaanhoitopiirin alueelta. Asiakkaiden elämää on kyetty nyt helpottamaan sillä, että uudet toimitilat sijaitsevat aivan laboratorion naapurissa, kenenkään ei tarvitse kulkea enää rakennusten välillä.

TIETOKONEELTA KORTILLE JA PUHELIMEN KAUTTA TARVITTAESSA ASIAKKAALLE

Carolinen ja Ulrikan toimenkuvaan kuuluu monenlaista, he muun muassa seuraavat Leponex lääkitystä käyttävien asiakkaiden veriarvoja ja merkkaavat ne ylös Leponex-seurantakortteihin, he toimivat kontaktihenkilöinä asiakkaan ja lääkärin välillä samoin kuin asiakkaan ja heidän asumisyksikkönsä välillä. Joillekin klotsapoli on ainoa avohoitokontakti, joka heillä on. Carolinen ja Ulrikan kautta kulkee asiakkaiden reseptit, jotka lääkäri uusii. Myös kotikäynnit ovat osana toimintaa. Parasta kuitenkin työssä on se, kun tapaa ihmisiä, jotka voivat hyvin ja kykenevät toimivan lääkityksen myötä käymään töissä ja opiskelemaan. Verikoe kerran kuussa on siis melko pieni hinta siitä, että ihminen voi hyvin ja on kykeneväinen elämään normaalia elämää.

 LEPONEX

 

RUSKATERVEISIN

miia_korpiMiia Korpi, mielenterveyshoitaja

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s