Tervetuloa tutustumaan synnytysyksikköön

Avoimet_ovet_synnytysyksikkoon

Osastonhoitaja Margit Tuovinen toivottaa kaikki tervetulleiksi tutustumaan synnytysosaston toimintaan.

Vaasan keskussairaalan synnytysyksikössä järjestetään lauantaina 18.10. avointen ovien päivä osana kansainvälistä imetysviikkoa. Vieraat pääsevät päivän aikana tutustumaan muun muassa synnytyssaliin. Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet.

Päivä alkaa avoimella osuudella keskussairaalan päärakennuksen aulan infopisteellä (A-rakennuksen 1. kerros), jossa vierailla on mahdollisuus keskustella kätilöiden kanssa. Tarjolla on myös aiheeseen liittyviä esitteitä. Halukkaat pääsevät tutustumaan synnytysyksikköön opastetulla kierroksella, jossa kurkistetaan synnytyssaliin ja synnyttäneiden vuodeosastolle.

Synnytyssalin osastonhoitajan Hannele Rytylän ja synnytys- ja naistentautien osaston osastonhoitajan Margit Tuovisen mukaan avointen ovien päivän ja imetysviikon tarkoituksena on lisätä tietoisuutta imettämisestä.

­– Imettämiseen pitää sitoutua, ja sitä pitää mielen tasolla prosessoida jo ennen synnytystä, jotta se sujuisi mahdollisimman mutkattomasti alusta lähtien.

­– Avointen ovien päivänä on mahdollista saada lisätietoa ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin, Tuovinen tiivistää.

Vauvamyönteisessä Vaasan keskussairaalassa kannustetaan imettämiseen, sillä rintamaidolla on tutkimusten mukaan positiivisia terveysvaikutuksia. Lisäksi imettäminen laskee äidin stressitasoa, ja ihokontakti parantaa äidin ja lapsen vuorovaikutusta. Synnytysyksikön avointen ovien päivä on osa kansainvälistä imetysviikkoa, jonka järjestää World Alliance for Breastfeeding Action. Suomessa imetysviikkoa vietetään 13.­–19.10.2014.

Avoimet ovet Vaasan keskussairaalan synnytysyksikköön lauantaina 18.10.2014 klo 10–13 A-rakennuksessa.

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s