Palvelupisteeltä neuvoja joka tilanteeseen

– Palvelupisteellä on aikaa kuunnella ja keskustella, potilasasiamies Pia Björkman sanoo.

– Palvelupisteellä on aikaa kuunnella ja keskustella, potilasasiamies Pia Björkman sanoo.

Vaasan keskussairaalan päärakennukseen avataan tiistaina 28.10. Sairaalapäivän yhteydessä palvelupiste, josta potilaat ja heidän omaisensa sekä sairaalan työntekijät ja opiskelijat voivat kysyä neuvoja liittyen sairaalassa asioimiseen. Palvelupisteen työntekijät lupaavat tehdä parhaansa selvittääkseen asiakkaiden ongelmia.

Palvelupisteen tarkoituksena on keskittää neuvontaa yhteen paikkaan, sillä avun ja neuvonnan tarve on jatkuva. Potilasasiamies Pia Björkman kertoo, että palvelupisteeltä saa neuvontaa sairaalassa liikkumisesta aina hoitoa koskevan valituksen laatimiseen.

– Sairaala on sellainen paikka, jossa pitää yleensä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja kaikista sairaalan paikoista apua mieltä askarruttaviin asioihin ei ole välttämättä saatavilla, Björkman sanoo.

– Palvelupiste on kuitenkin sellainen paikka, josta voi kysyä ihan mitä tahansa, ja jossa me työntekijät selvitämme ongelmia parhaamme mukaan, hän jatkaa.

Sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevalla palvelupisteellä työskentelee kahden potilasasiamiehen ja terveydenhuollon ammattilaisen lisäksi potilasyhdistysten edustajia. Palvelupisteelle voi varata ajan tai tulla vapaasti, ja se on avoinna arkisin kello 9–15.

– Palvelupisteellä terveydenhuollon ammattilaiset ja potilasyhdistysten edustajat kohtaavat asiakkaita kasvokkain. Täällä on aikaa kuunnella ja keskustella, Björkman tiivistää.

 

Palvelupisteen yhteystiedot

Osoite: Vaasan keskussairaalan päärakennus (A1), Hietalahdenkatu 2–4, 65130 Vaasa

Puhelin: 06 213 2433

Sähköposti: palvelupiste@vshp.fi

 

TEKSTI & KUVA: Mia-Mari Lähteenmäki

Annonser

Kommentera/Kommentoi

Fyll i dina uppgifter nedan eller klicka på en ikon för att logga in:

WordPress.com Logo

Du kommenterar med ditt WordPress.com-konto. Logga ut / Ändra )

Twitter-bild

Du kommenterar med ditt Twitter-konto. Logga ut / Ändra )

Facebook-foto

Du kommenterar med ditt Facebook-konto. Logga ut / Ändra )

Google+ photo

Du kommenterar med ditt Google+-konto. Logga ut / Ändra )

Ansluter till %s